Suomenykkosmainos.fi
|
![]() |
Mainokset eivät tupsahda eetteriin tuosta vain. Aivan kuten kaupan hyllyiltä löytyvillä leivillä on leipojansa, on mainoksilla tekijänsä. Haluaisitko Sinä olla parhaiden ykkösmainosten tekijä? |
Markkinointia ja mainontaa tehdään mainostoimistoissa, viestintätoimistoissa, digimedian toimistoissa ja designtoimistoissa sekä konsultointiyrityksissä. Mainosalan ammattinimikkeitä ovat ainakin copywriter eli mainosten tekstien suunnittelija ja AD, joka vastaa mainosten visuaalisesta ilmeestä. Muitakin on toki pilvin pimein.
Perinteisesti mainosuralle on suuntauduttu kaupalliselta alalta, mutta mainosalalle on myös tyypillistä että alalla työskentelevillä ihmisillä saattaa olla aivan eri alojen koulutuksia. Mainos- ja markkinointialan eri tehtävissä edellytetään hyvin erilaisia taitoja ja koulutusta.
Alaan liittyviä opintoja on tarjolla sekä toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa että korkeakouluissa. Lisäksi eritasoisia tutkintoja voi suorittaa oppisopimuksella tai kansalais- ja työväenopistoissa. Alan tehtäviin on tarjolla myös täydennyskoulutusta monella tasolla ja monissa oppilaitoksissa.
Mainos- ja markkinointityötä tekevän tärkeimpiä ominaisuuksia ovat luovuus, innovatiivisuus ja analyyttisyys. Lisäksi pahitteeksi ei olisi jos Sinulla olisi yleissivistystä, analyyttisuutta, vuorovaikutustaitoja, yhteistyökykyä, neuvottelutaitoja sekä projektinhallinta- ja esiintymistaitoja. Tietotekniikkaosaaminen on välttämätöntä.
Tutustu ainakin näihin vaihtoehtoihin jos haluat kouluttautua mainosalalle:
Markkinoinnin opinnot yliopistossa
Mainonnan suunnittelun opinnot